Hae tästä blogista

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Piis of keik.

Oon löytäny uuden lempparilenkkipaikan. Retiropuisto. Se on Madridin keskustassa oleva tosi iso puisto, jossa luonnollisesti on joka päivä paljon ihmisiä kävelyllä, piknikillä, soutelemassa, urheilemassa, lasten kanssa leikkimässä ja sitä rataa. No minä ja Ella päätettiin mennä sinne vähän jumppaileen, mutta keskittyminen herpaantu ku käveltiin ulkoilmakuntosalin kohalle. Nuoret miehet siellä vaan pumppaili ihan rentsisti ilman paitaa ja teki mitä ihmeellisempiä akrobatiatemppuja telineissä. Ei niinku paha tai silleen. Voin sanoo että vähän aikaa meni ennen ku saatiin ittemme oikeesti liikkeelle ja tekeen sitä, mitä alunperin tultiin puistoon tekeen...
Kerrassaan ihanaa että Ella oli intervalliharjotusten jälkeen kameran kanssa valmiina.
En tiä mikä terveyspuuska mua vaivaa, mutta tää viikko on ollu yhtä liikuntaa ja terveellisiä elämäntapoja. Eilinen oli kyllä kaiken huippu. Aamulla heräsin aikasin espanjantunnille, jonka jälkeen vietin koko päivän Angelin klinikalla seuraten sen työtä ja tutustuen osteopaatin maailmaan. Oli ihan älymielenkiintosta, enkä ees tajunnu että en ollu syöny mitään koko päivänä ennen ku tulin yheksältä kotiin ja huomasin että söin mun päivällisen kahessa minuutissa. Jos opettajan ammatti ei lopulta iskekään ni voisin harkita fysioterapeuttiopintoja... Ai niin ja se syy miks eilinen oli niin huippu oli se, että mun tavallista rankemman pilatestunnin lisäks osallistuin vielä kahdelle seuraavallekin pilatestunnille ja loppuillasta ei jalat enää tahtonu kantaa. Angel anto mulle uuden lempinimen "maquina" eli "kone", koska se ei nähny mun sisäistä kärsimystä ja luuli että kaikki liikkeet oli mulle piis of keik.

Heti ku olin syöny päivällisen ja heittäny pikasuihkun, Nico tuli hakeen mua sen ja Juanin kaa ulos. Koko päivä ollu täynnä ohjelmaa ja sitte vielä päätin sen ylitsevuotavan fiksuihin keskusteluihin, joihin en omalla yleissivistyksen tasollani osannu sanoa puoltakaan sanaa, mutta opin taas enemmän ku viikon aikana koulussa. Kivoja nää älykkäät nuoret, vois ruveta sellaseks isona. Ei vaan nyt tuli ristiriita. Sit en oo enää nuori. No mut älykkääks kuitenki alan.
Tän aamun tunnelmia: Lapset pelaa ulkona pesistä siihen asti, että kaikki pallot on lentäny aidan yli naapureiden pihoihin ja joudun niiden kanssa lähteen metsästään palloja takasi. Toinen naapuri oli ihan ystävällinen, mutta astetta nolompaa oli herättää omanikänen nuori tyttö sen kauneusunilta ja se tulee aamutossuilla ja lilassa pyjamassa vahtiin että nopeesti poimittais omaisuutemme sen takapihalta. Eeeehehe... Sortsi.
Ai niin vähän naurettiin eilen klinikalla, ku tarjouduin puhdistaan Angelin lasiseinän, johon oli jääny kädenjälkiä yksien oppilaiden tasapainoharjotusten jälkeen. Angel anto mulle rätin ja puhdistusainetta, ja rupesin hinkkaan seinää. Lopputulos: Ihan hirveet tahrat koko seinän leveydellä ku se putsari oli liian vahvaa eikä kukaan voinu kattoo sitä seinää nauramatta itteensä pilalle. Onneks oon niillä aupparina enkä siivoajana...

Täällä on ollu harvinaisen kylmä kevät, mutta ens viikon säätiedotus lupailee onneks jo asteita 20 ja 30 asteen välillä. Jesjesjes, vihdoinki! Tätä on odotettu. Jos tän päivän vielä kestää niin huomenna pitäis jo olla rutkasti lämpösempää. Mut enköhän mä tänään selvii, meillä on Hellurein kanssa kivoja suunnitelmia viikonlopun varalle. ;) Nyt ei sitte muuta ku nauttikaa Suomen keväästä ja jaksamisia kaikille opiskeluissa!

1 kommentti:

  1. Kirjotat ihanan elävästi ja nauroin oikeasti vedet silmissä ku luin blogisi läpi! Mahtavaa tekstiä ja nauti olostasi Madridissa niin kauan kun sitä kestää :)

    Visit My Blog One Less Lonely Dancer

    VastaaPoista

Jos tykkäsit lukea blogia niin jätä toki jokin tervehdys, ajatus tai muu kommentti!