Hae tästä blogista

torstai 28. helmikuuta 2013

Täydellinen epäonnistuja.

Ihan oikeesti. Kuinka kävi herkkulakon?
Kiinni jäitte.
Niin. Just tolleen. Ei paljoo auta maksaa toiselle kahtakymppiä ku molemmat vetää herkkuja oikeen sielun kyllyydestä! Luuseri, mätämuna, ikuinen kakkonen... Keksikää vielä muutama mua kuvaava adjektiivi lisää. Miten ihmeessä voi olla näin loistava itsekuri :D Kalenterin mukaan kestin ilman herkkuja ömmmm... yheksän päivää. Se taitaa olla mun ennätys. Haluutteko nähä miltä näytettiin meidän retkahduksen jälkeen?
Aivan - onnellisilta. Mikä muukaan sais noin maireet hymyt leipurin tyttöjen kasvoille ku kunnon mättö. Haha. Nojoo okei se siitä aiheesta, nyt kaikki tietää mun synkän salaisuuden että mun huume on sokeri ja ilman sitä koen niin rankkoja vierotusoireita että ees raha ei riitä estään itteäni.
Yks Starbucks-kuva koska mulla ei taida olla vielä yhtäkään. Kallista, mutta maukasta. "Rapeaa, mutta maukasta", eiks Timon sano tolleen Leijonankuninkaassa ku ne syö niitä ötököitä?
Oli pakko.
Tänään yks kaveripoika tuli aamupalalle syömään ruisleipää (se söi sitä voilla ja sokerilla) ja hengailtiin jonkin aikaa meillä ennen ku näin Ellan mistä alkoki sitte alamäkiEn oo ehkä ihan vieläkään toipunu tästä aamusta ja siitä cariñon (=hellyys, rakkaus) määrästä, jonka sain. Siis oikeesti. Espanjalainen eteni kyllä toisella tapaamiskerralla siihen, mihin suomalaisella menis 42 näkemistä ja seittemän pulloa olutta.

Ihan normisti istuin sängyllä ku se yhtäkkiä halas rajusti ja muiskautti suukon poskelle. Ensireaktio oli "Tuhma Musti! Paikka! Istu!", ku nopeesti mun hermosolut viestitti aivoille että "parempi vaan ku mottaat turpaan". Poika ei tainnu kuitenkaan huomata mitään, koska pusuttelu poskelle, otsalle, kaulalle, mihin milloinki jatku ihan niin kauan että sanottiin metroasemalle toisillemme heipat. Oli tietysti pakko kysyä että hei onko tää ihan normaalia, ku se vastas että mulle on vaan niin kiva näyttää cariñoa. Ööööööö... Kiitti. Olis pitäny jäähyväisposkipusujen sijasta vaan läimästä kunnolla olkapäälle "Hieno homma, ensi kertaan sit vaan hermanni!"

tiistai 26. helmikuuta 2013

Viikonloppu Barcelonassa.

Mmmm mikä tunne kun saa taas kotiutua viikonlopun reissaamisen jäljiltä. Meillä oli Antonion kanssa aivan mahtireissu, mitäköhän siitä valikois teille kerrottavaksi! Ihan ekana voisin mainita millanen pelastus serkkupoika oli kun se hablas sujuvasti espanjaa. Toisekseen se oli myös aika näppärää matkaseuraa kun se tiesi mitä kaikkea nähtävää kaupungissa on ja luki karttaakin täysiin moitteettomasti (vrt. pyörähdän ympäri ja olen hukassa). Kolmas plussa oli se, että Antonion kaverit oli suositellu meille Sant Jordi -hostelliketjua, mikä oli aivan mahtava!

Jalkapallohulluina katottiin hostellinpitäjän kaa futismatsia, jota ei näytetty hostellin telkusta.
Sant Jordi -ketjun hostellit on siis tarkotettu nuorille, ja vaikka hinnat oli tänä viikonloppuna ylhäällä, jouduttiin silti maksaan vaan pari kymppiä yöltä. Nukuttiin kuuden hengen huoneessa, joka tosin ei minään yönä ollu täynnä. Yhteiset tilat tuntu ihan siltä, ku olis asunu kommuunissa: viihtyisä olkkari, tietokoneita netin kanssa, pingispöytä, keittiö, ruokahuone, mieletön määrä leffoja katottavaks... Olin tosi tosi tosi tyytyväinen. Ja parasta tietenki oli se, että hostellin asukaskunta oli suurinpiirtein oman ikästä luokkaa ja nuoria oli ihan eri puolilta maailmaa.
Tilannekuva ku onnistuin jotenki kaataan kahen kerrossängyn rappuset melkein koskematta niihin...
Perjantain aamulennon jälkeen seikkailin lentokentältä Barcelonan keskustaan syömään jotain ja odottaan Antonion tuloa. Lentokentän juna-asemalla joku hirvee 40+ mies iski mulle silmää ja hivuttauduin siitä vähän kauemmas odottaan junaa. En pohtinu asiaa sen kummemmin ja ehdin jo unohtaa koko miehen sinä aikana ku kulutin kolme tuntia kirjaa lukien kahvilassa ennen ku menin Antoniota vastaan keskustan junapysäkille. Mutta sitte eiköhän se samainen mies seiso sattumalta sielläkin ja alkaa kyseleen multa mistä tuun ja kai muistan sen ku se näki mut juna-asemalla. Yööök. Sanoin että sori en muista ja nyt on vähän kiire ja kieltäydyin sitte tulemasta serkkua vastaan vaan käskin sen kävellä korttelin päähän asemasta nähdäkseen mut. Mistä tollasia ihmisiä oikein tulee...?

Lauantaina ja sunnuntaina kierrettiin oikeaoppisesti katsomassa Antonio Gaudín suunnittelemat Sagrada Famílian kirkko ja Güellin puisto. Lisäks nähtiin jotain muita sen suunnittelemia rakennuksia (sillä on kieltämättä oma tyylinsä...) ja käppäiltiin ympäriinsä siellä täällä. Tästä kaikestahan kertoo parhaiten pläjäys kuvia.
Sagrada Família -kirkko.
Asuinrakennus Gaudin käsialaa. Mulle pitäis melkein maksaa muuttamisesta tonne... Joku kummituslinna.
Sitte Güellin pyynnöstä Gaudín suunnittelema puisto. Ei ollu kovin selkeesti muotoiltu selitys. Siis Gaudí suunnitteli tän puiston Güellille, ja siitä tulee puiston nimi.
Tykkäsin puistosta ihan hirmuna, se oli iso ja jos kiipes oikeen korkeelle näki koko kaupungin.
Haha joo moi yks läppä kuva tähän väliin :D
Parasta Barcelonassa oli ehdottomasti serrrrrrrrrrrrrrrrrkku.<3 Sen kanssa tuli välillä niin hönöjä hetkiä että niitä ei vaan voi unohtaa. Kamalin oli varmaan, kun tajusin että se neuvo yhtä venäläistä tyttöä hostellin vessaan:
"Down this corridor on the left, just follow the smell."

Absurdein taas oli se, kun yhessä tehtiin vatsalihastreenia hostellihuoneen lattialla ja kaks urbaanityttöä New Yorkista istu kerrossängyn yläpedillä kitaten kaljaa ja kuvaten meitä iphonella.

Ihan parasta taas oli, kun joku urpo aina sammutti lämmityksen yön ajaks ja nukuttiin siks Antonion kaa samassa metrin levysessä sängyssä, jotta pysyttiin lämpiminä. Jotain hyötyä siitäki, että serkku on italialainen... Joku suomalainen olis vaan heittäny mulle ylimääräsen täkin ja käskeny oleen vikisemättä :D

No sieltähän se serkku ny juoksee...
Tietenki käytiin syömässä Paellaa, italialainen oli ihan innoissaan espanjalaisesta ruuasta.
Joku varastorakennus... No ei, toi on Camp Nou, eli FC Barcelonan kotistadion. Oli vähän ankee verrattuna Real Madridin omaan. Mutta hyvin Barca rumasta stadionista huolimatta pelaa.
Itse asiassa just nyt ku kirjotan tätä blogia katon El Clásico (Real Madrid - FC Barcelona) -peliä telkusta Angelin kanssa ja syödään cous cousia. Meni jonkin aikaa että sain tän postauksen tehtyä, koska kaikki kuvat on otettu Antonion puhelimella ja se lähetti ne mulle vasta tänään. Barcelonassa oli kivaa. Ja herkkulakko pitää. Ei mulla oikeestaan muuta. Haluan keskittyä matsiin :D

                              "Simba! Un giorno, questo regno, sarà tuo!"
                                                                Antonion hokema viikonlopun ajan...

So my trip to Barcelona... Wow! It was absolutely amazing. Barcelona was nice, our hotel was great, but my cousin was absolutely the best :D I had such a fun time with him that I'll never forget it! First of all Antonio spoke Spanish. Thank heavens. Second of all, he actually knew what there was to see in Barcelona. I had NO idea what you could see there but he was like a trained tourist guide. And then third of all his friends had told him about Sant Jordi -hostels that we chose our sleeping place from and our hostel was sooooo nice that I'm still amazed it cost only 20 euros per night!

So what happened with my cousin Antonio...
The worst part was when I realized he helped a poor Russian girl to find a bathroom:
"Down this corridor on the left, just follow the smell."
The weirdest moment was when we were making ab workout on the floor of our hostel room and two girls from New York sat on their bed drinking beer, watching us and filming it all with their iPhone.
And the loveliest part... When we shared a bed because of the freaking cold hostel room during the nights. I just can't understand why somebody always turned the heating off! But if there had been a Finnish guy instead of Antonio, he would've just given me an extra blanket and told me to shut up. But not my cousin, no, no! :)


From the pictures you can see loooooots of places we visited. I give all the honor to Antonio because of knowing where the places are and how to get there. Without him I would've probably spent my whole holiday in a (bad) hostel watching films (but those would've been better than the ones Antonio chose...) and doing nothing. But thanks to him I had the best weekend in Barcelona I could imagine and now I can tell everyone I've been to Sagrada Família, Park Güell, La Rambla, Camp Nou... Yippee!

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Ei muumitaloa lukita yöksi...

... mutta meidän talossa on pihaportin kahden lukon lisäksi nelinkertanen lukitus ulko-ovessa plus talon sisällä hälytysjärjestelmä. Oon aina miettiny, että mitenköhän nopeesti sitä mahtais tulipalon syttyessä paniikissa päästä ulos... Perus: "Tulipalo, kaikki pihalle!!! Rutto, missä avaimet... Ei tää laatikko, ei tää, ei tää... Ah, siinä. Ja mikä avain? *Kili kili.* Ei tää... *Kili kili.* Ei tää... *Kili kili* Ei tää... *Klonk.* Jes! Kiire, housenlahje sytty jo. *Klonk.* Tuli leviää. *Klonk.* No nyt palo koko housut. *Klonk* Jaaaaa... Bingo! Ulkona!" Hmm, nähtävästi tarpeeks nopeesti ettei kannata hillua kotona Levin farkuissa, mutta yläosaks voit valita vaikka D&G:tä tai Burberryä jos mieli tekee.

Asiaan: Tän päivän hyvää tuulta ei voinu kyllä latistaa mikään! Vaikka aamu oli tavalliseen tapaan vähän kankee ja saavuin joogaan tunnin myöhässä ne lopetti just meditoinnin = täydellinen ajoitus, niin puolenpäivän jälkeen leijuin ihan pilvissä. Asiaa edesautto se, että tapasin tosi mukavan uuden tytön Meksikosta ja käytiin yhessä kahvilla, mutta loppupäivän elin kyllä tasan tarkkaan tän voimilla:
Sanna oli lähettäny mulle lentopostia! Okei petyin vähän ettei toi paketti tippunu laskuvarjon kanssa meidän pihaan... Ku postitäti nyrpeenä ojensi mulle ton paketin ja mulkas virtahevoilla koristeltua ulkokuorta, mun sisälle levis lämmin kotoisa olo ja lähdin postitoimistosta saunamakkaran levynen hymy naamalla. Olin just pääsemässä bussipysäkille ku bussi vetäs mun ohi mutta ei haitannu ei sitte yhtään! Lenkkimakkara vaan pysy kasvoilla ku kävelin pari kilsaa himaan ja siellä ihan onnessani avasin paketin.
Oikeesti olisin ollu ihan ekstaaseissa jo pelkistä muumikuorista, mutta arvatkaa oliko ihanaa avata vielä ite paketti?? Sanna on ihan mahtityyppi, se oli muistanu mitä herkkuja sanoin kaipaavani eniten Suomessa - suomalaista suklaata ja vanhoja autoja! Lisäks se oli ite tehny valokuvakehykset ja laittanu sisälle tuoreen kuvan meistä. Tai no, on se jo ehkä pari kuukautta vanha kuva. Vuoden. Viis vuotta. Pitäis vissiin nähä Sannaa useemminki, viime kerrasta näkyy olevan aikaa... Plus toi kortti oli ehkä paras kaikista, liittyy meidän insideläppään ku kutsutaan toisiamme "Maan Asukkaiksi". :D

Päätin kerranki repästä ja näin ELLAN tänään. Woooooow! Käytiin Madridissa syömässä ja shoppaamassa Ellan uuteen iPhoneen kuoret. Ella oli taas niin ihana Montaditoksessa (se tapasbaari, missä keskiviikkosin ja sunnuntaisin kaikki ruuat on 1 euron) ku se lähti hakeen meidän tilausta.
E: "Kato mun laukkua."
L: *Tuijottaa tiiviisti laukkua. Tuijottaa, tuijottaa, tuijottaa... Vilkasee nopeesti Ellaan toisella puolella tapasbaaria.*
E: *Muodostaa huulilla*: "Kato mun laukkua!!*
Röh röh röh on hauskaa.

Huomenna alkais sitten pakkaaminen ja perjantaina aamulla lentää kiidätän Barcelonaan (Antonio täältä tullaan!). Jos joku haluaa tietää, kuka mun serkku Antonio on, käy katsomassa aikasempi blogipostaus:
Memories from Italy, dedicated to my cousins!
Antonio on se kiharapää pojanvekkuli, josta on kyllä ihan naamailukuvakin. Mun serrrrrrrrrrrrrrrrrrrkku! <3

maanantai 18. helmikuuta 2013

Niin myötä- kuin vastoinkäymisissä.

Tulin tänne kertomaan ettei mulla oo mitään kerrottavaa. Makasin sunnuntain sängynpohjalla kurkkukivun ja flunssan takia ja söin Angelin mulle ostamia lääkkeitä. Ei mulla edes ollu kuumetta, mutta mut passitettiin petiin lepäämään ja mulle kiikutettiin ruokaa ja kuumaa juomaa, ja Miguel kääri mulle kylmän kääreen otsalle. Pojalla vielä vähän taudit sekasin, mutta jälleen kerran ajatus ratkasee.

Lauantai oli vasta orastavan kurkkukivun aikaa, joten uskalsin vielä mennän Ellan kanssa ulos. Käytiin Lauran poikaystävän Pablon korismatsissa ja mentiin sieltä Lauran pikkuveljen bändin konserttiin, jossa sen pikkuveikka soitti kitaraa. Espanjalaiset nuoret on siitä kivoja, että täällä kaikki otetaan avoimesti ja ilosina vastaan eikä oo sellasta pahasti päälle kattomista ja arvostelua, johon Suomessa usein törmää. Kaikkein söpöintä on kuitenki jälleen kerran ne poskipusut, joita täällä aina jaetaan, eikä edes kovimmatkaan kovikset oo antamatta suukkoja.
Matkalla konserttin. Francis vasemmalla, joku nobody-never-heard-tyttö sen vieressä, oikeella Laura ja Pablo.
Kamala jos tätä lukee joku, joka ei tunnista Ellaa ja se luulee, että tossa kuvassa on oikeesti joku randomtyyppi. Paljastan kaikkien edun vuoksi, että mä vitsailen tossa kuvatekstissä. Kyllä, minä siis vitsailen. Kuvitella. Eikä ketään edes naurata.

Hyi kamala tähän väliin hirveitä uutisia! Jos ootte lukenu aikasempia postauksia, niin teiltä ei oo voinu jäädä huomaamatta ne harvinaisen säälittävät yritykset, kun ollaan Ellan kanssa yritetty jättää herkut pois meidän muuten niin terveellisestä ruokavaliosta. No, nyt me ollaan ryhdytty samaiseen haasteeseen jälleen kerran. Tavoiteaika on kuukausi, ja tällä kertaa jokasesta suuhun menneestä notkahduksesta pitää maksaa toiselle 20e. Saa nähdä vaihdellaanko niitä seteleitä puolin ja toisin, vai pystytäänkö me tosissaan tällä kertaa vastustamaan. Eka päivä jo takana ja hyvin menee. Enää 27 päivää jäljellä...
Voin ilokseni kertoa, että nyt voin jo paljon paremmin ja hyvin sairastetun vapaapäivän jälkeen pääsin jälleen töihin. Onneks sain taas alottaa Miguelin kanssa vasta puoli seittemältä, joten kovin montaa tuntia ei työaikaa jääny. Ai niin, kun muutenki niin järjestelmällisesti kirjotan tätä tekstiä niin kerrottakoon vielä että Angel haki sen vanhemmat Andalucian läheltä tänne kylään ja ne viipyy täällä viikon verran. Vihdoinki pääsen näkemään myös Angelin puoleista sukua.

"Sólo un idiota puede ser totalmente feliz."
"Vain idiootti voi olla täydellisen onnellinen."

lauantai 16. helmikuuta 2013

Skeittirakkautta

Oli vähän mielenkiintonen päivä eilen. Lauran kanssa käytiin kiertelemässä Rivasia eli meidän kotikylää 70 000 asukasta ja tavattiin joitain sen vanhoja koulukavereita. Samalla poikettiin sen lukiolla ja, kyllä, lukiossa. Oli vähän random-olo ku istuin klo 13.30 ranskan oppitunnilla. Merveilleux.
Ei koulussa itsessään huomannu mitään eroa Suomen kouluihin, mutta oppilaat piti ihan armotonta meteliä käytävillä. Voitte vaan kuvitella ku sellaset 500 espanjalaista nuorta yrittää saada äänensä kuuluviin kaiken sen melun alta ja mä jo aattelin että haen himasta korvatulpat ennen ku otan enää askeltakaan. Otin kuitenki pari askelta ranskan luokkaan, jossa sama meteli jatku kunnes kaikki oppilaat rupes laulaan opettajan johdolla ranskaks. Mäki haluuuuuuuuuun. Mut en osannu.

Selvitin lukioikästen kouluajat täällä Epsanjassa: Ne menee aamulla kasiks kouluun, ja niillä on kolme 50 minuutin oppituntia peräkkäin. Sitte niillä on 20 minuutin ruokatauko, jolloin ne voi syödä niiden eväitä tai ostaa koulun ruokalasta syötävää. Seuraavat kaks oppituntia pidetään taas putkeen, ja sitte on 15 minuutin tauko. Sitte on vielä päivän viimenen oppitunti ja ne pääsee vapaalle. Mutta ei oo reilua kuitenkaan. Miguel (7 v) on koulussa 9.00-17.00 ja isot lapset pääsee jo paljon aikasemmin kotiin.
Kattokaa ny kui söpöö. Www.
Myöhemmin jatkettiin Lauran poikaystävän Pablon luo ja käytiin vähä skeittailees. Täällä 90% nuorista osaa skatebordata, joten tunsin itseni toki aika maestroksi ku pääsin laudan päälle. Mitäs viimeks joskus 10-vuotiaana istunu laudan päällä ja rullaillu alamäkeen. Seuraava biisi kertooki sitte musta.

                                                       
Pilatestunnin jälkeen tein huikeen kahen tunnin työpäivän (= pelasin Wiitä Miguelin kaa) ja Nico tuli hakeen mut ulos sen kavereiden kanssa. Poimittiin Ella metroasemalta mukaan kyytiin ja hengailtiin yötunnit ulkona niiden kanssa. Puheenaiheet vaihteli astronomiasta marihuanaan täällä ihan normisätkä ja ne kerto, että yliopistolaisilla päivät on kutakuinki:
Aamuysiltä kouluun.
Iltaysiltä kotiin.
Jes.
Ei valitettavasti ollu ihan kameran käyttö hallussa yön pikkutunneilla... Ja me siis ei nautittu marihuanaa tai muitakaan päihteitä :D
Jos teille sanottais, että dude on 25-v ja se asuis vielä kotona, niin eikö tuntuis vähän hassulta? Suomessa kun on ihan normaalia muuttaa pois viimeistään korkeakouluopintojen aikana. Täällä taas nuoret asuu melkein 30-vuotiaiks asti kotona, ts. niin kauan että ne saa kaikki opinnot suoritettua ja ammattiaan vastaavan työpaikan jostain. Niiden vanhemmat maksaa lasten opinnot (lukuvuosimaksut 6 000e- 60 000e opistosta riippuen), eikä kenelläkään oo varaa asua omassa kämpässä vuokralla. Eli ihan jokanen nuori, jonka kanssa oon jutellu, asuu vielä himassa eikä edes osais kuvitella asuvansa yksin.

Ollaan siis ihan kiitollisia että saadaan opiskella Suomessa ilmaseks ja tarpeen tullen voidaan asua omillaan tai vaikka kimppakämpässä. Meidän kouluissa opettajien ja oppilaiden välillä on vuorovaikutusta ja oppitunnit on tehty oppilaiden tarpeiden mukaan. Täällä yliopistoissa luokkakoot voi olla jopa 100 oppilasta ja niitä yrittää opettaa yks opettaja. Ihan tosi hyvin oppii. Varsinki ku näiden opetustaktiikka on: Lue sivut 50-120, tee tehtäviä ja yritä saada ne oikein. Apua et voi kysyä kun häiritset muita oppilaita.

torstai 14. helmikuuta 2013

Happy Valentine's Day!

Siis niiiiiiiiiiiiiiiin mielikuvituksellinen otsikko että mut vois palkita Finlandia-palkinnolla. Joo haluaisin kiittää tästä mun perhettäni, ystäviä, editoija Sirkka Sakarista, mahtavaa kustannusyhtiötä, jossa oli avuliaita ihmisiä ja tietenkin rahoittajaani Roope Ankkaa. Lisäksi haluaisin sanoa kaikille kuuntelijoille erittäin hyvää ystävänpäivää, tänään on hyvä päivä olla kaveri toisen kanssa. Muut 364 päivää sitte...
Mut tuli aamulla herättään pieni poika kortin kanssa: "Dear Linda, Happy Valentine's Day! Roses are red, Violets are blue, Always remember that I love you! Xoxo Miguel". Kuinka söpöä että se päätti antaa sen koulussa tekemän kortin just mulle?? Jos olet mahdollinen poikaystäväkanditaatti, niin huomaat varmaan, että mun kanssa pelataan aika korkeessa liigassa...
Pelattiin eilen Miguelin kaa vähän Disneypeliä. Oon ihan koukussa siihen oikeesti, yks parhaita pelejä ikinä! Oon niin haka siinä, tässä todistusaineistoa:


En kuitenkaa tajuu, miten niin Miguel ei arvannu että tässä on Dumbo! Ihan selkee norsu ylikasvaneilla korvilla. Okei myönnän oon tosi nolo piirtään.
Tänä aamuna tapasin kaks espanjalaista nuorta kahvila Santa Monicassa, missä yleensä käydään Martan kanssa kahvittelemassa. Voi vitsit ne oli sitte mukavia! Lauran olin tavannu aikasemminkin, mutta sen kaveri oli mulle ihan uus tuttavuus. Se on kuulkaa opiskellu Joensuussa vuoden matematiikkaa. Vähänkö oli ihanaa ku se lähtiessä huikkas "Nähdään, kaunis!" Ei mitenkään kuulosta suomeks yhtä hyvältä ku espanjaks, mutta sulin kuitenki.
Juteltiin koko aika tietenki espanjaks ku puhun sitä nykyään sujuvasti. Okei mulla taitaa olla 1.4. ja 14.2. sekottunu keskenään. Puhuttiin englantia, mutta ehkä ens kerralla vaivaudun vähän harjotteleen spanjooliaki.
Tässä mun erittäin tekotaiteellinen kuva uima-altaalta tänään. On siis ollu niin ihanan aurinkoinen päivä, ettei ikinä uskois että on helmikuu! No niin, arvosana mun taidekuvalle asteikolla 4-10. Mmmmm, 10? 11?
Kello tulee muuten täällä seittemän, eikä Marta ja Miguel oo vieläkään tullu kotiin. Jos Miguel menee yheksältä nukkumaan, mun laskujen mukaan työpäivän maksimipituus on tänään... kaks tuntia. Not bad hermanni. Tässähän on tarpeeks aikaa lukee espanjaa tai jopa harjotella tuleviin pääsykokeisiin musiikinopettajakoulutukseen.

Joo, myönnän nyt julkisesti: mulla on opiskelupaikka Jyväskylän yliopistossa luokanopettajapuolella, mutta en oo alottanu mun opintoja vielä. Mun on mahdollista hakea myös musiikkia sivuaineeks, jotta saisin musiikinopettajan pätevyyden, mutta sinne on pääsykokeet erikseen. Tajusin tässä yks päivä, että mullahan tulee kiire jos meinaan oppia soittaan kitaraa siihen mennessä. Mulla kun ei oo yhtäkään kitaratuntia takana... Mut think positive.

Tän blogipostauksen punainen lankahan oli tosiaan... sininen.

tiistai 12. helmikuuta 2013

Hyvästi tekosyy: "Oon vielä teini, ei mun tarvi".

Lupasin joskus ottaa kuvan siitä tietyllä metroasemalla soittavasta paapasta, joka aina karsee tekohymy naamalla soittaa Pachelbelin kaanonia D-duurissa ja vieläpä hieman alaviereisesti... Sitte ku olin ottanu tän kuvan ja lähin käveleen pois päin ilman että olin antanu sille rahaa, se huusi mun perään "Tonta!" (= dorka). Nyyhk.
Juhlistettiin eilen mun 20-v synttäreitä. Aamulla sain herätä siihen, kun perhe tuli laulaen herättään mut ennen joogatuntia ja anto mulle lahjaks ihanan paidan Mangosta ja siihen sopivan huivin. Ellan kanssa valmisteltiin myöhemmin päivällä Tobban hirvipaisti 9 henkiselle porukalle, ja me onnistuttiinki siinä yllättävän hyvin. Vähän hämäävää oli se, että vaikka mä ja Ella aina syödään kaikki mitä naaman eteen tuodaan, nää espanjalaiset olikin vähän ennakkoluulosempia: ne maisto kaikkea vähäsen, mutta ei suostunu syömään ainesosia yhdessä, vaan vaatimalla vaati syödä perunan erikseen, sitte vähän lihaa, vähän kastiketta... Marta ja Angel kuitenki söi niinku kunnon suomalaiset ja ne kehuki sitte ruuan maasta taivaisiin. Loppuseurue veti lihan jälkeen kotitekoista lasagnea, jotta sai mahan täyteen. En sitte tiedä miten tää yhtälö on mahdollinen "Tosi hyvää ruokaa, Linda, oikein maittavaa. Otanki tästä lasagnea." :D

Voi ei oli niin noloa ku kaikki vieraat tuppas sisään just ku oltiin kriittisessä vaiheessa kastikkeenteon kanssa. Mun piti muka keskittyä siivilöimiseen ja sekottamiseen samaan aikaan, jottei kastike paakkuunnu, niin kaikki tuli antaan poskipusuja ja tyrkyttään lahjoja. Kiitin kauniisti ja avasin paketit sitten myöhemmin, kun huomasin että hitsi, en oo avannu Lauran antamaa lahjaa. Sitte aloin ihmettelemään, että missäköhän se mahtaa olla ja kysyin sitä Martalta, joka kysy sitä Lauralta, joka sitte sano että ei se oikeestaan tuonu mitään ku ei se ehtiny hankkia lahjaa. Öö... heh. Maa nielase, por favor.


Illalla sain viestin espanjaksi: "Hei! Olen Ronaldo. Halusin onnitella sinua syntymäpäiväsi johdosta. Onnittelut!" Aaaaaaaaaaaah, ihana viesti! Harmi, että se tuli Angelin numerosta... Mutta ajatus on tärkein.<3

E: *Linkkaa kuvia Ramosista ja Ronaldosta* "Kuolen."
L: "Luuletko, että ne tulis käymään meidän haudoilla jos kuolinsyyks ilmotetaan liika-annostus Ramosin ja Rollon kuvia?"
Eilinen oli synttäreistä huolimatta työpäivä, mutta tehtiin siitä vähän erilainen ku oltiin kahdestaan kotona. Kerranki mentiin ulos leikkimään ja hölläilin vähän läksyjen teon kanssa, jotta olis enemmän aikaa pelleilyyn. Miguel oli ihan onnesta osteri ku se pääsi pelaan piiloa ja kiipeileen puihin. Bad au pair, bad au pair...
Ja joskus ku vanhempien valvova silmä välttää, mä valmistelen Miguelille välipaloja, jotka on melkein kokonaan terveellisiä. Ei ihme, että se pitää musta niin paljon ku diilaan sille herkkuja vanhempien selän takana. Hehe.
Tää päivä alko hyvin ku oltiin sovittu, että nähään 12 Ellan kaa metroasema Puerta de Argandassa ja metroillaan sieltä Plaza de Españalle. Ku odotin omaa metroani sinne, mun puhelin soi ja näytössä lukee "Ella Espanja".
L: "Jos sä nyt sanot että nukuit pommiin ni turpaan tulee."

E: "Öö... Mm... Heh."
L: "Sä nukuit pommiin."

Niinpä menin Ellaa vastaan sen juna-asemalle ja odottelin siellä, että se tuli ja mentiin yhessä Madridiin. Matkustaminen on niin paljon kivempaa kahestaan että yritetään aina mennä niin pitkälti samaa matkaa ku mahollista.

Se on kiva, että joka kerta ku lähtee keskustaan, löytää jotain uusia patsaita tai rakennuksia. Tääki on joku ihan perus suihkulähde, josta turistit käy ottaas kuvia, mutta jostain syystä en oo tullu ennen törmänneeks.
Ellan kanssa on parasta se, että ei tarvi tehä kummosempia suunnitelmia ja silti päivästä tulee huippuhyvä. Illalla on tosi masentavaa mennä nukkumaan, jos tietää ettei nää Ellaa seuraavana päivänä. Vaikka neki päivät on kivoja, ku hengaa perheen tai espanjalaisten nuorten kanssa, niin kyllä Ellan kanssa vaan tulee ne päivittäiset "en voi liikkua ku nauran" -kohtaukset ja elämä tuntuu taas pykälää paremmalta. Kiitos Hellurei kun oon mun kanssa täällä.<3    
                                                                                                                                           läksyissä.
                                                                                                                           Miguelia
                                                                                                     auttaan
                                                                           yläkertaan
                                                      nousen
                                       ja
                     meen
      Nyt