Hae tästä blogista

perjantai 31. toukokuuta 2013

Hei hei.

Hei vaan kaikki ihmiset, jotka tän luette. On tää kauheeta, mutta tulin silti tän tänne sanomaan. En usko, että jaksan enää kirjottaa blogia kun välivuosi on ohi. Elämässä sattuu ja tapahtuu ihan hirmuhienoja ja kivoja juttuja, mutta ne vaatii aikansa ja veronsa. Mulla ei oo tarpeeks tahtoa jatkaa bloggailua, jotta olisin valmis vielä kuluttamaan muutaman tunnin viikossa tätä varten. Mun elämä on tällä hetkellä niin ihanaa, että haluan nauttia siitä täysin siemauksin ilman, että mun tarvii stressata asioiden päivittelemistä tänne. Vaikka blogin kirjottaminen on ollu huippukokemus ja oli kiva huomata, että näinkin moni sitä alko seuraamaan, niin ei mulla oo kuitenkaan omasta puolestani tarvetta kertoa mun elämästä isolle joukolle ihmisiä.

Kiitos ihan hulluna kaikille, jotka mun reissuja seurasitte ja jaksoitte jotain kommentoidakin. Se oli ihan älyihanaa ku näki, että joku oli tykänny niinki paljon että oli halunnu sen erikseen mainita. Ootte ihania! Säälihän tää on blogin kirjottaminen lopettaa, ku se oli vähän niinku kuvallinen päiväkirja, mutta bueno. Oon itsekäs ja haluan omistaa oman aikani itelleni :D Mä toivotan kaikille oikein oikein oikein hyvää kesää ja onnea elämään muutenkin. Oli kivaa jakaa teidän kanssa varmasti yks mun ikimuistosimmista vuosista ikinä! En poista mun blogia (mistä sitä tietää, jos jatkan tän kirjottamista joskus hamaassa tulevaisuudessa), mutta päivityksiä ei nyt ihan tähän hätään oo enempää tulossa.

KIITOS.

P.S. Hain mun iPhonen huollosta: ne oli vaihtanu uuden tilalle ku vikaa ei saatu korjattua. Tunnin ajan säädin puhelimen kanssa kotona ja synkronoin sen koneen kanssa ku pääsin vihdoin testaan sitä ja tättärää... SAMA VIKA UUDESSAKI! Joten ei muuta ku takasi huoltoon.

P.P.S. Äiti tuli laittaan yks päivä iPodin kuulokkeet mun korviin. Jammailin varmaan puoli tuntia ennen ku tajusin, että toisesta kuulokkeesta ei kuulu mitään. Sit ku otin kuulokkeet pois korvista, tajusin, että se oli laittanu mun toiseen korvaan maapähkinän.

P.P.P.S. Tää on oikeesti vähän surku lopettaa blogi. Jos näätte mut joskus jossain ja tunnistatte, niin tulkaa nykäseen hihasta ja sanoon että hei vaan. :D

P.P.P.P.S. Ehkä nää ei oo jäähyväiset vaan pitkäaikanen heippa!

maanantai 27. toukokuuta 2013

Ei pienintäkään lepohetkeä.

Siitä asti, ku tulin Suomeen oon ollu vaan menossa menossa ja menossa. Näin kaveria, näin toistaki, menin iskän luo, tulin takasi näkeen kaveria, näkeen toistaki... Ihan hikeä pukkaa. Onneks iskän luona oli suht rentsi viikonloppu, käytiin paljon kävelees luonnossa, kierreltiin kaupoilla ja oltiin heittelees perhoo. Suomen luonto on sitte ihana nyt ku se on niin vihree!
Siinä perhoja. Sanoin iskälle ettei laittais mun vapaan ollenkaan syöttiä koska en oikeesti halunnu kalaa, olin vaan sellanen wannabe-kalastaja. Yli raukkoja sellaset söpöt pienet uiskentelijat... Onneks ei tarttunu ykskään mun onkeen.
No siinähän on tytöllä ongelmia ongen kanssa. Joo-o, se on tyttö. Se olen minä. Vaikka onki poikatukka.
Aiheellista.
Lahdessa on hiihtokeskus "Lumikeskus Messilä", jonka hiihtohissit oli näin kesäaikaan maastopyöräilijöiden käytössä. Oikeesti olisko vähän siistii kelailla ittensä tonne ylös ja sitte tulla silleen räti räti ruksis pukkelis alas mäkeä pitkin!
Lupaan oikeesti että oon aatellu mun blogia, mutta aikaa mulla ei taho olla ees niin paljon, että aivot ehtis kropan mukaan. Sit ku hetkeks ehtii pysähtyä ja miettii vähän missä mennään, ni tuntuu että mun minuus tulis jossain vähän jälkijunassa. Ehkä se missas lennon Suomeen ja on vielä Espanjassa...? Mut katoin et huomenaamulla puoli ysiltä olis SAS:in lento Vaasassa ni voin varmaan hakee puuttuvan palasen (Robiiiiiin) kentältä.

Hyvien ja huonojen uutisten tappelu:
+ Liityin vihdoin Apple-perheeseen ja mulla on iPhone5.
- Se on rikki ja jouduin kiikuttaan sen saman tien huoltoon.
+ Löysin kämpän Jyväskylästä! Se on vieläpä vuonna 2010 rakennettu.
- En oo ees Suomessa sillon ku mun pitäis muuttaa vaan vaeltelen päämärättömänä Thaimaan katuja...
+ Vaasassa on ollu ihan mahtavat kesäkelit ja huomisekski on luvattu 25 astetta plussaa.
- En voi käyttää shortseja ku mulla on hervoton mustelma jalassa ku hyppelin vähän Espanjan kivimuurien "päälle" (=astuin ohi ja hyppäsin koko painolla reisi edellä kivetykseen, auts). Piti pelleillä Linda, piti pelleillä...

torstai 23. toukokuuta 2013

Nyt on Espanja takana ja oon kotona.

Näin vaan hupskeikkaa meni välivuosi. Istun kotona olohuoneen sohvalla ja oudosti mulla on sellanen olo, etten olis koskaan ollukaan missään. Toisaalta musta taas tuntuu, että mikään ei oo samalla lailla kun ennen, vaikka kaikki tavarat on samoilla paikoilla ja ihmisetkin on samoja. Ehkä se on sitte tällasta ku on pidemmän aikaa poissa ja ehtii sinä aikana kasvaa ihmisenä (vaikka oonki varmaan kasvanu ihan kieroon).

Mun kone toimii taas vihdoin ku Nico ihanainen korjas sen. Se oli oikeen luonu mulle yhen kansion työpöydälle, "For you!", jossa oli musaa ja ylkkähienoja kuvia. Pojille oli yllättävän rankkaa sanoa hyvästit, varsinki ku Juan sano, kuinka vaikeeta niiden tulee tottua elämään ilman mua, kun musta oli jo tullu osa niitä. Selvisin tosi hienosti kotiportille asti, mutta sitte ku olin vilkuttanu hyvästit romahdin maahan nyyhkyttään suruani. Äsken mä vasta sanoin niille "Hi!" ja nyt "Bye bye".
Rakkaat.<3

Hostperheen kanssa nyt tietenki kyynelehdittiin yhdessä ja erikseen, ja molemmat oli yllätyksenä hankkinu toisilleen lahjat. Mä annoin niille mun monta kuukautta väsäämän leikekirjan, ja ne oli teetättäny meidän nelihenkisen perheen kuvast 1000-palasen palapelin, koska ne tietää että rakastan palapelejä. Sitä sit vaan kokoomaan hhahah.

Matka Suomeen meni yllättävän kepeesti. Ella nyt vaan on parasta matkaseuraa, ei sille mahda mitään.
E: *Laittaa kuulokkeet korviin ja alkaa jammata* "Oi tää on hyvä biisi!" *Antaa toisen kuulokkeen mulle.*
L: *Alkaa jammaa mukana* "Ei vitsi mun lemppari!"
Totuus: Musa ei ollu ees päällä.
Helsingin lentokentällä nähtiin niinki julkimo ihminen ku Axel Axl Smith, jota en olis tunnistanu jos Ella ei ois sanonu siitä hah (en ees osannu kirjottaa sen nimee oikein eka).

Ellan isoveli vei meidät sen kämpille syömään Hesassa ja siellä vedettiin oikeen kunnon riemubileet et oltiin vihdoin Suomessa. Ruokailun ja Trivial Pursuitin jälkeen suunnattiin takasin lentokentälle venaan Vaasan lentoa. Heitettiin läppää kaikista niistä tyypeistä, joita kuulutetaan kentällä ku on myöhästyys lennolta.
E: "Aattele ku nyt kuuluis Linda Leppänen ja Ella *****, siirtykää lähtöportille..."
L: ":DD"
Ja ei menny ku kolme minuuttia ja tulee kuulutus:
"Matkustajat ***** Ella ja Leppänen Linda, siirtykää välittömästi lähtöportille 14A."

Eeeeeeeeeeeeei voinu käydä noin. Oikeen alottelijat lentokentällä vaikka lentäny viimesen vuoden aikana melkein joka kuukausi.

Oi sitä fiilistä ku tulee koneesta ulos venaan laukkuja hihnan vieressä ja äiti näkyy turvalasin toisella puolella. Oih...<3 Vedettiin vielä viimeset *kyykyssä lentokentän lattialla nauraen kippurassa* -muuvit ja päästiin vihdoin halaan rakkaita. Kiitos Ella tästä välivuodesta, se ei ikinä olis ollu niin täydellinen ilman sua. Oot rakas.<3
L: "Äiti! Mun ei tarvinnu maksaa ylipainosta mitään!"
Ä: "Voi kulta, et sä nyt niin paljon lihonu oo..." 
 Sankarit vihdoin kotona.
 Nyt sitten yritän päästä jonkinlaiseen rytmiin kotosalla ja lähen rakentaan ihan uudenlaista elämää. Eka käyn vähän Thaikuissa rölläilees ja palattuani muutan pois kotoa opiskelemaan ja alan rakentaa omaa kotia. Tää vuosi on ollu jotain niin opettavaista ja kasvattavaa ettei oo tottakaan. Lyhyesti ja ytimekkäästi tiivistettynä yhteen sanaan:                       Eeeeeeei keksiny. Mikä on sellanen sana, että siihen kuuluu ihan älyriemukkaita hetkiä ja huippujuttuja, mut sit siinä käydään myös pohjalla ja vellotaan sekavissa tunteissa...?

No nyt keksin. Seikkailu. Sitä se oli. Sitä se nimenomaan oli. Kiitos paljon kaikille ihanille lukijoille ja ihmisille, jotka on jaksanu seurailla mun toilailua maailmalla. Oli kivaa. Jotkut on kommenteissa kyselly, jatkanko blogin pitämistä nyt ku oon Suomessa. Vastaus on: En tiedä. Tää vie rutosti aikaa ja vaatii ison vaivan, mutta toisaalta omia juttuja on ihan huippua lukee jälkeenpäin. En ainakaan tähän hätään poista blogia, mutta en tätä ainakaan niin aktiivisesti kirjota kun ennen. Katotaan pääsenkö tästä jonkinlaiseen blogirytmiin vai käykö liikaa kunnon päälle sitte ku opiskelutki alkaa ja kaikki muuttuu. Mutta yritän. Kyllä tää tästä.

P.S. Liimasin just mun kenkää pikaliimalla ja sitä jäi mun sormiin ja nyt se ei lähe pois millään. Jos rupeen repiin ni nahka lähtee. What on earth am I going to do?!

maanantai 20. toukokuuta 2013

I don't know about you but I'm feeling really good.

Here we go. Koti kutsuu.
Vähiin käy ennen ku loppuu. Keskiviikkoaamulla lähtee lento kotiin ja nyt alotettiin pakkaaminen. Ella on käyny läpi kaikki epätoivon tunteet ja me ollaan yhessä runtattu kamoja sen kahteen isoon laukkuun. Eka oli sellanen tunne että eihä tästä tuu kissaa eikä lasta, mutta nyt alkaa jo vähän näkyä valoa tunnelin päässä. Tuskin maltan odottaa että ite pääsen himppuun ja alotan saman session... Mulla on jo suunnitelmat, kuinka tungen viulukotelon nuottiosioon kirjoja ja laitan neljä kerrosta vaatteita päälle jos ei meinaa laukkuun mahtua.

Huomenna mennään vielä viimesen kerran Madridin keskustaan ja käydään kaikki hengauspaikat läpi. Illan saan olla perheen kanssa ja myöhäisillan Nicon ja Juanin seurassa. Haikeeta? En tiä. Odotan ihan liikaa että pääsee kotiin ja saa vaan olla ihan chillisti koko ajan. Kuvitelkaa, jääkaapista saa syödä mitä vaan, kaikki talon kaapit saa avata ja olohuoneessaki voi piereskellä ihan kaikessa rauhassa. KOTI.<3

Ja sitte vähän viimesistä päivistä: Meidän piti hyvästellä Kapital jo viime kerralla, mutta mentiin sinne sittenki vielä kerran. Ellalla oli kivat metrilenkkarit jalassa ja mä näytin ehkä 145 -senttiseltä sen rinnalla. Mut kivaa oli. Sieltä meille yöks, ja aamulla herään siihen ku Ella selittää: "Se bussi melkein ajo mun päältä!" L: "Ai mitä? Mikä bussi?" E: "No eks sä nyt tajua?!" Nukahdettiin molemmat uudestaan ja myöhemmin ku herättiin naurettiin että se oli puhunu unissaan.

E: "Kato tota sinipaitasta miestä. Oikeen kinkkien kinkki."
L: "...? Kunkkujen kunkku vai kingien kingi?" :D

lauantai 18. toukokuuta 2013

Jalkapallohuumaa.

Käytiin kamujen kanssa vähä fiilisteleet futista. Mut toi yks ei oo meidän kamu tuolla reunassa ku smilee.
Eilen oli Copa Del Rey -finaali, jossa pelas historiallisesti kaks Madridin jalkapallojoukkuetta vastakkain. Kaikki meidän kaverit kannatti Atlético de Madridia ja me taas oltiin salaa Real Madridin faneja. Tunnelma oli ihan kymppiluokkaa ja päätin videoida teille vähän espanjalaista jalkapallohuumaa:

Kattokaa millasen merkin vahingossa tein koneella ku kirjotin tätä tekstiä! 듂 Ihan häry. Sit toi on kuitenki joku kiinalainen merkki, joka tarkottaa hv (hyvää vappua) tai jotain sellasta.

Hei nyt Nico odottaa ulkoportilla et tuon mun koneen sille, joten nyt loppuu tää blogiteksti ja meikä vie koneen korjaukseen. Jospa mun verenpaine sitte laskis ku ei enää tarvi tapella tietokoneen kanssa...

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Tuomas tuli käymään.

Tiistaiaamu ja herään sellasella tuulellä että "eeeeeeeeeeeei jaksa nousta, jäänpä tänään koko päiväks sängynpohjalle." Avaan koneen ja katon facebookviestin, jossa Tuomas laittaa että se otti eilen illalla randomisti bussin Madridiin (se reissaa Euroopassa tällä hetkellä) että koska nähään? Minä --------------------> viuuuuuuuuuuuuuhh vaatteet päälle ja keskustaan.

Tuomas on ihan sairaan hauskandaaleni tyyppi, jonka tapasin lukiossa. Se opetti mulle että elämässä voi pitää kivaaki, ja sen jälkeen oon uskaltanu olla paljon enemmän oma itteni ja tehä niitä juttuja, joista pidän. Joten voitte vaan arvata, että ku mun elämän kungfu(panda)-ope tuli tänne niin meillä oli hauskaa kattoon asti ja takasi. Oon tosi onnekas ku mun hostäiti oli niin ihana että se anto tiistai-illan töistä vapaata, jotta voin olla Muonaksen kaa.
Vitsit oli vaikee löytää meidän hostellille, Madrid muuttu yhtäkkiä tosielämän Muutuvaks Labyrintiks. Mut sit ku vihdoin päästiin sinne ni reissupoika alko pyykkään vaatteitaan käsisaippuan kera.
Hostelli oli tällanen ulkoilmaversio, mutta kyllä siellä yönsä nukku.
Ystäväni Tuomas.
Kävi ehkä huonoin säkä ikinä säiden kanssa, koska meillä oli just ollu monta lämmintä päivää, mut sit ku Tuomasluukääpiö tuli tänne ni tuli kylmä ja sadepilviä. Mut ei haitannu hirveesti. Tehtiin kivaa. Juteltiin satakauan Retiropuiston syrjäpenkillä elämästä ja oltiin muksasti.
Kummallinen ystäväni Tuomas joutu kaupassa laittaan hanskan käteen että se sai poimia hedelmiä. Sit se vielä tietenki unohti sen käteensä koko kauppareissun ajaks.
T: "Hamppuaki myydään Espanjassa avoimemmin ku suklaata."
Illalla yritettiin löytää Piin elämä vielä leffateatterista, mutta ei sitä näytetty enää. Sit yritettiin löytää ruokapaikka, mut sekään ei ollu helppoa.
L: "Mäkki vai kiinalainen?"
T: "Heitetään kolikkoa."
L: "Okei."
*Tuomas kaivaa kolikkoa.*
T: "En mä tästä halua heittää kolikkoa, kiinalainenhan on paljon parempaa!"
Ja sit kuitenki päädyttiin mäkkiin ku kiinalainen oli liian kallis.
Tutustuttiin hostlassa yhteen unkarilaiseen tyttöön, joka opetti meitä pelaan sen maan pelikorteilla. Oli aika maGet. Näin kulu hyvin tän päivän aamutunnit ku ulkona tuli vettä ihan miedosti.
Ja tässä me kauniit. Älkää ihmetelkö mun pyjamanpaitaa, oma toppi meni suttuun ni hengasin sitte Madridissa yökkärinpaita päällä. Ee haattaa.
Tänään sateen jälkeen lähettiin Retiroon pelaan rantatennistä ja sekoileen footbagilla. Matkalla kävi vahingossa näin. Ai niin jos ihmettelette tota neljättä tyyppiä ihan takana, niin se oli mun ja Tuomaksen huonekaveri Chilestä.
Oon nauranu ihan hulluna nyt 24 tuntia (miinustin yöunet, jotka neki jäi lyhkäsiks) ja nyt tuntuu, että kyllä jaksaa vielä viimesen rutistuksen ennen ku palaan takasi Suomeen. Me ollaan Ellan kaa suunniteltu jo hyvin meidän vika viikonloppu, mutta vielä en kerro mitä meillä on mielessä. Miten ihmeessä mulla on niin hyvä säkä käyny elämässä että mulla on näin ihania ystäviä ympärillä? Ei ymmärrä ei. Mut kiitos. On kivaa.Tässä tän reissun biisi. Aina ku Tuomas sano englanniks "what?" se kuulosti ihan tän biisin alulta. Sit oli pakko joka kerta alkaa hoilaan tätä:


sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Aventura Amazonia ja random kampaamokäynti.

Yksinkertaistettuna: Maailman paras viikonloppu takana. Ella.<3

Lauantaina herättyämme lähettiin kohti Pohjois-Madridia Cercedillaan. Matkaa meni junalla kaks tuntia, ja bussin ja pienen kävelylenkin jälkeen päästiin vuorille ja metsän keskelle omalaatuseen huvipuistoon nimeltä Aventura Amazonia. Se koostuu puiden välille rakennetuista radoista, joita valjaat päällä sai ite mennä omaan tahtiin läpi. Tasoja oli kaikkiaan kuus eri, joista helpoin oli luonnollisesti lapsille ja kaks vaikeinta kokeneille kiipeilijöille. Arvaatte varmaan, että minä ja Ella kieliongelmien takia päädyttiin kahteen vaikeimpaan rataan... Siistiä. Tai no. Kuolema.
 Tässä valjaat päällä vielä autuaan tietämättöminä mitä tuleman pitää.
Kyllä jännitti itse kutaki.
Mut auta armias ku päästiin ite radalle... Ihmettelinki mitä se ohjaaja meille yritti huudella alhaalta, mut me vaan heilutettiin kättä että joo tää rata on ihan tyhjä tää sopii meille. Ei ihme että oli tyhjä... "Omg omg en varmaan liiku enää askeltakaan."
Pieni pelko puserossa ku muut kiipeilijät näytti muurahaisilta ja me hilluttiin 12 metrin korkeudessa. Ei siinä vielä mitään, mutta mulla on ihan hillitön korkeen paikan kammo, eikä radalta päässy pois millään konstilla, oli vaan pakko jatkaa eteenpäin.
Näin helpolta se suunnittelijoiden mielestä näyttää. Joo-o, joo-o tiäkkö.
Meidän matka Amazoniaan oli vähän kummallinen: Perjantaisen auringonoton jälkeen mun silmät oli yliherkät auringolle, ja junassa ne vuosi taukoamatta puoli tuntia, ja viereisellä penkillä istuva nuori mies katso mua erittäin säälivästi ja tarjos lohduttavaa hymyä. Mä hymyilin takasin ja käännyin sitte Ellan puoleen alkaen melkein oikeesti itkeä turhautumisesta ku kaikki luuli että pillitin julkisella paikalla enkä osannu hillitä itteäni. Sit ku päästiin junasta pois ja siirryttiin bussiin, ihan paineissa sanoin kuskille tarkkaan harkitun lauseen espanjaks: "Hei, me haluttais mennä Aventura Amazoniaan, meneekö tää bussi..." "Kiva, mä taas haluaisin mennä rannalle." "o____O". Epäreilua, se sai mut ihan hämmentyneeks ja sit ei ainakaan enää lähteny sanoja suusta.
Kädet tais täristä sen verran että tähtäys ei ihan osunu oikeaan.
Eikö näytäki helpolta? Oikeesti kaikki narujen varassa olevat radat heilu ihan hulluna ja me henkemme edestä puristettiin vaijeria, johon oltiin kiinnitetty ittemme. Siis hullua, ihan hullua. Mutta kierolla tavalla ihan mahtavaa.
"Älä kato alas, älä kato alas... Ei hitsi mä katoin alas. Kuoleeeeeen!"
Yks tarzaninpoikanenki heilu siellä liaanin varassa.
Siinä missä minä meinasin jo soittaa pelastushelikopteri Peten.
Tää oli ihan kamala. Tollasten huterien puualustojen päälle hypättiin narujen avulla. Meinas kaatua joka hypyllä. Ei otettu aikaa, mutta varmaan meni ainaki vartti tossa muutaman metrin radassa.
Fiilikset oli tätä luokkaa.
Meillä oli positiivinen ajattelutapa. Ku askelia oli takana kolme, hoettiin "ei enää paljoa jäljellä, voiton puolella ollaan."
Tätäkin jouduimme harrastamaan hahahh.
Viimenen rata. Ei tätä voi vaan sanoin kuvailla. Oli jotain niin pelottavaa mutta niin koukuttavaa. Välillä melkein itkettiin kauhusta, välillä taas naurettiin niin että ihmettelen että pysyttiin edes puussa. Puista puheen ollen, meistä tuli kirjaimellisesti puun halaajia, koska joka radan jälkeen syöksyttiin runkoa vasten ja pideltiin itteämme edes hetki tasasella maalla. Tai no, maalla ja maalla.
Kun me illalla ihan päivän endorfiineista tyytyväisinä tultiin kotia, vaihdettiin vaatteet ja lähettiin Madridin yöhön sanoon heipat Kapital-yökerholle. Se on just se nimenomainen paikka, missä mut ryöstettiin Halloweenina. Mut traumoista on kyllä jo päästy yli! Olin niin ajattelevainen, että otin kameran mukaan ikuistaakseni hauskan illan, mutta muistikortti kummasti unohtu kotiin... Näin. Eli ei kuvia Kapitalista tällä kertaa. Mut voin sanoo että 7 kerrosta oli taas ihan täynnä juhlivaa populaa.
Syntymähumala.
Runsaiden viiden unien jälkeen herättiin sitte meiltä ja lähettiin saman tien H2O:hon viettään sunnuntaipäivää. Käytiin syömässä siellä sun täällä, ja jossain vaiheessa käveltiin kampaamon ohi.
E: "Kato, kampaamo. Voisit käydä leikkaas lyhyen tukan."
L: "Haha, joo :D"
2 sekuntia
L: "Eiku hitsi joo, mennään! Ihan sama."
Klip klip. Ilmeestä varmaan näkee että en tosiaan tiedä mitä on tapahtumassa...
Ja niinpä me istuttiin hetken päästä odotushuoneessa ja katottiin mallistolehtiä vuodelta 2000 samalla kun muutama asiakkaana oleva nuori mies ja parturi yritti saada suostuteltua meitä niiden kanssa ulos. Kun oli mun vuoro mennä kampaamotuoliin, en tietenkään osannu selittää mitä halusin, joten sanoin vaan että lyhyt tukka kiitos ja tee mitä haluat. Ja tässä tulos:
 En tunnista itteäni. Mut ei se mitään, nyt on kiva reissutukka thaikkuihin :D "Nyt mulla on niin lyhyt tukka että mua ei kato enää miehet vaan naiset."
Aivan ja sitte loppuun ylitärkee maininta siitä, että käytiin kampaamon jälkeen kattoos tänä vuonna julkastu Mario Casasin leffa "La Mula". Mitään ei tajuttu, mutta jaksettiin silti kattoa Casasia pari tuntia ihan tyytyväisinä. Ei mulla muuta. 22 päivä takasi Suomeen. 10 päivää. 10 päivää!!

torstai 9. toukokuuta 2013

Päivän asu

Mulla kun on jääny vähän tyyliasiat taka-alalle tässä blogikirjottelussa, niin ajattelin nyt tehä tällasen päivän asu -postauksen teille. Kyseessä on siis ihan arkipäivän asu, johon turvaudun aina, kun en keksi mitä työaikana laittais päälle. Tykkään yleensä yhdistellä erilaisia elementtejä ja sit tietenki vintagea vähän uudempaan mallistoon. Näin ollen mun lemppariasuks täällä Madridissa onki sitte muodostunu seuraavanlainen kokonaisuus:

Vannon, että käännän katseita kadulla kävellessäni. Siksi harvemmin poistun kotoa tämä asu päällä. Mutta on sekin tullu tehtyä muutaman kerran.
Tähän asuun vintagea tosiaan tuo tää viime vuosituhannen puolella hankittu isoveljen vanha kirjolohipaita. Jos hyvä säkä käy, näitä paitoja voi vielä löytää Erätukun nettimyymälästä.
Jos joku pelkää liian hintavia vaatteita, niin tää asukokonaisuus ei kauheasti kukkaroa kevennä: Tämänkin flanellipaidan hankin viime kesänä eurolla Rauman kirpputorilta.
Erittäin oleellisena osana päivän asua pidän omatekemiäni villasukkia, jotka bruukaa valumaan jalasta joka toisella askeleella. Kuvassakin tais olla sukka puoliks pois jalasta...
Asun kruunaa nämä lahkeista rispaantuneet lökärit, joista värikin alkaa kulua päivittäisen käyttämisen johdosta.
Mutta hei! On nää sentään Adidaksen. Kai se tuo jotain rispektii?
Onpa oikea kivi pois sydämeltä kun puoli maailmaa tietää, että näytän ihan perseeltä joka päivä kotosalla. On hyvä pitää aina kauniita vaatteita työaikanakin päällä, ihan siltä varalta, että tulee tarve ottaa kuvia blogiin... Ens kerralla riisun alusvaatteisilleni ettei tarvi enää lisätä kuvia näillä vaatteilla.

Sitte vähä tunnelmia eiliseltä:
Miguel innostu maalaamaan, ja kun se innostuu maalaamaan niin sitte kanssa maalataan ja urakalla. Olipa tosi hienoo muka auttaa Mikkeä taiteileen, kun mun kuviksen numero oli tosiaan aina se todistuksen huonoin numero.
Tässä tosiaan näätte mun kättenjälkiä: suomalainen maisema. Miguelin kädenjäljet näätteki sitte vielä astetta konkreettisempina.
Miguelin johdolla saatiin ihan komee linna aikaseks. Mä maalasin *yskimistä tärkeänä* vasemmanpuoleisen puskan ja taivaasta yläreunan. Lisäks tein oranssit ja keltaset raidat linnaan.
Tänään oon taas kiertäny Ellan kanssa Madridia ilman suurempia suunnitelmia, yritettiin löytää mulle kenkiä. Missään vaan ei ollu just tasan niitä, mitä halusin, joten jäi tällä kertaa ostamatta. Sen sijaan syötiin taas rahojamme Starbucksissa ja Llaollaossa, ja vaikka päätettiin lähtee aikasemmin tänään kotiin, jäätiin kuitenki juna-aseman laiturille istuun ja jutteleen. On se niin hianoo ku on täällä ihana ystävä matkassa mukana. (:
Tässäpä ihana ystäväni: "Mä näytän tukilta ja sulla ei oo kaulaa." Ihan onnistunu kuva siis.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Segovia + jäätelötarina

Okei, Segovia. Käytiin siis siellä viime lauantaina mummin ja hostperheen kanssa päiväreissulla. Sinne on vähän yli tunnin ajomatka Madridista, mutta koska valittiin maisemien takia pieni vuoristotie, aikaa kulu yli puoltoista tuntia. Angel hoksas kesken maisema-ajon: "Meille on tosi erikoista, että tien molemmilla puolilla on metsää ja vuorien huipuilla näkyy vähän lunta, mutta nyt kun asiaa tarkemmin ajattelen, niin te taidatte suomalaisina jo olla kyllästyneitä tällasiin maisemiin." Mut oli ne maisemat ihan hienot meidänki mielestä.
Tästä Segovia on tunnettu: Yli kakstuhatta vuotta vanha kivirakennelma, jota pitkin kuljetettiin vettä kaupunkiin. Ton rakentamisessa ei oo käytetty mitään kiinnitysaineita tai -apuja, vaan kivet on suunnitelmallisesti ladottu niin, ettei rakennelma sorru. Vaikka se on ollu pystyssä jo kristillisen ajanlaskun alusta saakka, en siltikään uskaltanu seistä ton alla vaan kiirehdin nopeesti juosten rakennelman ali toiselle puolelle...
Mikään näistä kuvista ei valitettavasti oo muokattu, koska en ihan hanskaa näiden Apple-konetta. Mulle riitti se puoli tuntia, joka meni kuvien siirtämiseen koneelle. Mutta eikö ookin tää kuva ku jostain Disney-piirretystä?
Viimeinen goottilaiseen tyyliin rakennettu katedraali Espanjassa: Santa María.
Päivä meni tosi nopsaan kaupunkia kierrellessä ja ravintolassa syödessä. Käytiin katedraalissa sisällä kiertämässä myös, mutta siinä vaiheessa mulla tuli jo sellanen olo että kaikki kirkot, katedraalit ja kappelit alkaa näyttää samalta. Vaikka mitkään ei tietenkään oo samanlaisia keskenään, mutta koska en tiedä eri aikakausien arkkitehtuurista tai eri taiteilijoiden kuvista tai veistoksista hevonjustsitä, niin kaikki vaikuttavat rakennelmat menee multa vähän ohi. Hienoja ne on, mutta alkaa kyllästyttää. Hui ku oon kamala pullaposkinuori.
Kun mummi lähti sunnuntaina kotiin, Ella palas omalta reissultaan Valenciasta. Se oli ollu siellä kahden muun suomalaistytön kanssa, ja kuuleman perusteella niillä oli ollu tosi kiva reissu. Jeejee! Me kaks nähtiinki sitte heti maanantaina ja päästiin vaihtamaan kuulumiset lounaan äärellä Alcala de Henaresissa. Samaan syssyyn käytiin El Corte Inglesissa (paikallinen Stockmann) ostaas mulle ne espanjalaiset leffat DVD:llä, joita aikasemmin täällä mainostinki (A Tres Metros Sobre El Cielo ja Tengo Ganas De Ti). Ella oli ostanu samat leffat itelleen Valenciasta, mutta sen toisen levykotelon sisällä oli ollu nimikirjotuksella varustettu kuva päänäyttelijältä Mario Casasilta! Kuinka huikeeta :D

El Corte Inglesin rullaportaissa:
L: "Aaa...aaaa...tsiuhhhh!"
E: "Siis aivastat niin kummallisesti ja kovaan ääneen. Silleen rrrrrritsiu!"

Eilinen oliki sitte ihan omaa luokkaansa. Oltiin sovittu, että mennään heti aamusta Retiropuistoon juokseen yhessä. Molemmat sitte tuli lenkkivaatteissa junaan ja kärräiltiin puistoa lähimmälle juna-asemalle Atochalle ja sieltä reippaina lähettiin hölkkään puistoa kohti. Sitte matkan varrella oli jätskikioski.
E: "..."
L: "..."
E: "...Miten olis?"
L: "Mietin just samaa."
Ja ostettiin jätskit jo ennen pääsyä puistoon.

Sitte käppäiltiin herkutellen puiston polkua pitkin ja mietittiin, että muut varmasti aattelee että ollaan tehty jo lenkki ja nyt nautitaan hyvin ansaittu palkinto.
L: "Tuolla edessä näkyy toinen jätskikioski."
E: "Ei me voida... Vai voidaanko?"
L: "No voidaan. Kyllä elämästä pitää nauttia."
Ja ostettiin toiset jätskit ja mentiin ottaan aurinkoa puiston penkille.

Jätskien jälkeen hölkättiin puiston toiseen laitaan ja hypättiin lähimpään metroon ja mentiin Solille. Siellä kierrettiin ensin vähän kauppoja, ja todettiin että nyt olis oikeen otollinen aika vähän rentoutua ja ehkä... Kun nyt ei oltu vielä sinä päivänä syöty tarpeeks jädeä, niin pian löydettiinki ittemme Llaollaosta jugurttijäätelön ääreltä. Voin sanoo että lievästi naurettin itteämme ja oli vähän sellanen fiilis että ei vaan ei niinku ymmärrä :D Mutta oli ihan täydellinen päivä ja osu kyllä jäätelöt just nappiin!