Hae tästä blogista

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Filosofiaa, näin on se vaan...

Mä oon nyt todennu että suomalaiset ja espanjalaiset on hyvin erilaisia. Kun palasin Englannista Espanjaan, istuin lentokoneessa kahden espanjalaismiehen vieressä ja luin kirjaa. Ne jako siinä keskenään eväitä, kun mun silmäkulmaan ilmesty sipsipussi: "Quieres? (Haluatko?)" "Gracias, pero no gracias. (Kiitos, mutta ei kiitos.)" Syvennyin taas mun opukseen kun näin Twixin heiluvan mun kirjan päällä "Quieres?" Tossa vaiheessa mun oli jo pakko ottaa vastaan ku en kehdannu kieltäytyä oikeesti himoitsin sitä ihan ylisti ja kiitin sitten niitä nätisti. Kuinka, kuinka ihmeessä ne voi olla noin huomaavaisia? Miksei suomalaiset tee noin? Kysyin tätä mun kaverilta Touholta (Tomi) Vaasasta, joka viisaasti totes "Jos ne tarjois jotain niitä pidettäis namusetinä". Aaaargh suomalaiset...
Surkee muija, opettele lukeen.


Kotimatkalla tosi coolisti juoksin mun vedettävän matkalaukun kanssa pitkin metroaseman käytäviä, jotta ehtisin mun metroon. Näin sen siintävän laiturille alakerrassa ja vedin hirveellä ryminällä rullaportaita alas mun laukun kanssa, joka pomppi ylös alas kolisten. Puoliks kannoin, puoliks riuhdoin sitä perässäni. Sit just ku kuulin ovisummerin äänen ja aattelin että jes ehdin, tajusin että ei se ollukaan mun metro. Se, mihin mun piti mennä tuli toiselle puolelle raiteita ja hirveellä kiireellä lähin rymisteleen rullaportaat ylös, juoksin käytävää ja harpoin toiset portaat alas. Ja sit se metro lähti mun nenän edestä. Kuningasolo ku olin supernolo. Kaikki tuijotti.

Ellan kanssa oli aivan mahtavan ihanaa olla taas pitkästä aikaa (vau, kuuteen päivään ei oltu nähty...) ja läppä lensi ja naurukyynelet valu. Joskus ihan vähän hävettää kun nauraa niin paljon ettei voi liikkua ja hitaasti valuu kahvilan pöydän alle kun ei pysty hallitseen kehoa. Voivoivoi...
Ella ihan itki ku se oli niin liikuttunu mun paluusta. Tai sit se oli liikkumaton naurusta.
"Nojaa vähän eteenpäin. Vielä vähän. Siirrä päätä vasemmalle. Ja nyt näytä siltä ku joisit." Ellalla hyvin taiteellinen ote tähän elämään...
 Jep jep, kartutin mun numerokokoelmaa. Ei me vissiin niin tajunoloja olla vaikka noloja ollaanki.. Call me, maybe? (No en.) 
Eilen meidän viereisessä pöydässä yhessä ruokamestassa istu kolmen hengen poikaporukka.
L: "Tiistai ja noi on jo kaljalla?"
E: "Ne on varmaan vaan yksillä ennen töitä."
L: "Mm, totta."
Sitte katottiin niiden pöytää: 9 oluttuoppia. Yksillä tosiaan.

Pohdittiin syödessä myös syntyjä syviä ja miesongelmia. Meidän filosofioinnit saavutti korkean tason:
E: "Lukeeko oikeesti mun otsassa että lähe?"
L: "No mulla lukee sitte älä tutustu tai lähe ennen ku tuut."
On se niin vaikeeta olla sinkku. Olisinpa syntyny poikaystävän kanssa. Sellanen Twix-paketti.

Joskus mietin ihan ohimennen että kirjotan melkein mitä sattuu tänne mun blogiin. Tai no ohimennen, parhaina päivinä facepalmaan itelleni jälkeenpäin ja tunnen myötähäpeää niitä kohtaan jotka tuntee myötähäpeää mua kohtaan. Voi olla että mulla juoksee ajatus paljon nopeemmin ku järki ja siks mun kirjotukset on mitä milloinki. Kannattaisko ehkä joskus oikolukea teksti ennen ku sen julkasee...? :D

P.S. Äiti lähetti mulle postissa joulukalenterin, tuetaan näemmä yhä partiotoimintaa!
P.P.S. Tänään voitan mun traumat ja mennään yökerho Kapitaliin, jossa mut ryöstettiin viime kerralla. Jäiks.

2 kommenttia:

  1. Älä häpeä! Toi on hienoo jos pystyt kirjottaa noin avoimesti :D Itsekin haluaisin vielä osata sen taidon..

    VastaaPoista
  2. Voi ei löysin sun blogin eilen ja oon hyvää vauhtia lukemassa kaikki postaukset läpi. N A U R A N V E D E T S I L M I S S Ä vähintäänki yhtä paljon ku sinä ja ella toilailuissanne. Vaikutatte huippukaksikolta! Sun blogista tulee niin mieleen omat seikkailut Espanjassa. Huippu blogi kaikenkaikkiaan. :D

    VastaaPoista

Jos tykkäsit lukea blogia niin jätä toki jokin tervehdys, ajatus tai muu kommentti!