Hae tästä blogista

tiistai 13. marraskuuta 2012

Mun elämä on helpointa, mahtavinta ja parasta ikinä!

Varoitus! Tämän tekstin luettuasi ajattelet, että olen ylimielisin ihminen mitä maa päällään kantaa :D

Jos olet masistuulella ja mikään ei tällä hetkellä tunnu luistavan, älä lue tätä postausta. Tää tulee nimittäin olemaan  pelkkää hehkutusta siitä, kuinka täydellistä mun elämä on täällä. Pääsyy tähän kaikkeen on tietenkin mun maailman ihanin perhe, mutta on mulla muutama muukin asia, jotka tekee mun elämästä niin mahtavaa.

Perheen äidillä ja mulla on uskomattoman samanlainen elämänkatsomus. Me ollaan jo yhdessä mietitty, että me ehkä ollaan oltu siskoksia edellisessä elämässä tai jotain, niin hyvin me tullaan toimeen keskenämme. Heitetään samanlaista läppää ja jutellaan syvällisiä aina kun meillä on vähän enemmän aikaa olla keskenämme. Me ollaan jaettu salaisuuksia ja puhuttu asioista, joista hädin tuskin puhun omille läheisilleni. Ollaan yksinkertasesti perfect match.

Perheen isästä mä pidän ihan suunnattomasti, vaikka meidän kommunikointi onkin välillä mitä on. Ymmärrän kuitenkin joka päivä vähän enemmän sen jutuista, ja viime aikoina se on keskittyny entistä enemmän siihen, että se käyttää helppoja lauseita, jotta oppisin espanjaa nopeammin. Tänään se kerto, että jos haluan, se antaa mulle pilatestunteja joka perjantai sen klinikalla, jotta saan paremman selän. Siis ilmasia tunteja. Ja se on todella taitava osteopaatti, yks parhaista! Lottovoitto sellaselle Quasimodolle ku minä.

Miguel on aivan suunnattoman ihana lapsi, ja se on joka päivä hirveän innoissaan ku se saa olla mun kanssa. Kun olin Lissabonissa, se oli sanonu Martalle etten mä sais olla mun kavereiden kanssa ku sitte ei tunnu siltä ku asuisin kotona. Heti kun se tulee koulusta kotiin se juoksee mun luo ja haluaa olla mun kanssa koko iltapäivän. Sitte me halitaan ja pussaillaan enemmän ku tarpeeks ja se on vaan maailman sulosin.

Noniin perhe on siis täydellinen. Mutta entäs muuta? Okei tässä tulee: Juana. Onko ehkä parasta ikinä asua kodissa, jossa on taloudenhoitaja? Aamulla kun herään (okei "aamulla"), se on keittiössä ja kysyy multa mitä haluan aamupalaks. Yritän sönkätä, että voin kyllä ite valmistaa leivän itelleni, mutta sit se kuitenkin tekee mulle mitä ikinä haluan. Astioita mun ei tarvis edes korjata pois pöydästä, mutta teen sen tottakai tottumuksesta ja musta tuntuis liian ylimieliseltä jättää ne toisen korjattavaks. Keskimäärin joka kymmenes päivä saan huomata, että mun lakanat on vaihdettu, ja yleensä ku tuun mun huoneeseen Juana on siistiny paikat ja kaikki on tip top kunnossa. Pyykit tulee silitettyinä ja viikattuina takasin ja huonettani en joudu koskaan imuroimaan. Tähän vois melkein tottua.

Ruokaa mun ei tarvi tehdä täällä koskaan, joko hostvanhemmat tai Juana tekee lounaan ja päivällisen. Jos me mennään ulos syömään, mut kutsutaan aina mukaan. Aina jos perhe tekee jotain aktiviteetteja, käy kavereilla tai lähtee johonkin, ne antaa mun valita haluanko liittyä seuraan vai tehdä jotain muuta. Oon ensimmäisestä päivästä lähtien ollu täällä tasavertasena perheenjäsenenä ja kaikki on rullannu tosi hyvin päivästä toiseen. Asumien näiden kanssa tuntuu täysin luonnolliselta, koskaan ei oo ollu awkward tunne olla näiden kanssa samassa huoneessa, ja me halutaan viettää aikaa yhessä.

Päivisin saan tehdä ihan mitä haluan, yleensä hengaan kavereiden kanssa tai lähen vuorille seikkaileen. Shoppailu on kanssa ollu ihan muksaa ajanvietettä ja niin on myös random paikkojen tutkiskelu. Joinain aamuina liityn hostien seuraan aamupalalle kahvila Santa Monicassa, joinain päivinä nukun mieluummin pitkään. Saan pitkälti päättää ihan kaikesta ite, joskin yleensä mieluummin teen niin kuin perheelle on parhaaksi, koska ne on ihan tosi niin paljon parempia mua kohtaan ku laki sallii.

Ja eikä siinäkään oo tarpeeks, että mun arki täällä on todella loistavaa, vaan ne myös suunnittelee kaikkea kivaa meidän varalle tulevaisuuteen. "Jos tykkäät lasketella, niin kyllä meidän täytyy viedä sut vuorille hiihtämään", "Sevilla on paikka jossa sun täytyy ehdottomasti käydä, Angelilla on siellä sisko, voit mennä sen luo viikoks jos haluat", "Vuoret Madridin lähellä on tosi kauniit, mennään sinne vaeltaan joku viikonloppu jos sun tekee mieli". Huh, kelatkaa.

No niin tässä tällanen epäkiva pläjäys teitä kohtaan lukea toisen mahtavasta elämästä, mutta hei kaverit, EN MÄKÄÄN USKO TÄTÄ TODEKS. Joka aamu herään silleen "voiko olla ees mahollista että saan herätä taas tässä talossa näiden ihmisten kanssa ja ne vielä haluaa että oon täällä?" Eilen kun palasin Lissabonista ja olin sanomassa Miguelille hyvää yötä, Marta tuli halamaan mua ja sano "I'm glad you're back". Mitä, oi mitä mä oon tehny ansaitakseni näin ihanan perheen?

2 kommenttia:

  1. Tätä lukiessa tuli oikeesti hyvä mieli. Osaat selvästi nauttia ajastas siellä ja se on ihana kuulla :) Toivon että jos joskus lähden au pairiks niin saisin edes jotain vähän tän kaltaista.

    VastaaPoista
  2. Sä oot ton ansainnu! (: Viitaten siihen millasta siel toisessa perheessä oli :/

    VastaaPoista

Jos tykkäsit lukea blogia niin jätä toki jokin tervehdys, ajatus tai muu kommentti!