Hae tästä blogista

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Älykuraset lenkkarit aiheutti mulle tänään herätyksen...

...siitä, kuinka onnellista mun elämä täällä ihan oikeasti on. Aamulla perheen isä tuli herättämään mut, koska sen pitikin yllättäen lähteä töihin. "Mutta nuku vaan", se sano, "Miguel pelaa tietokoneella." Niinpä sain nukkua autuaasti puoli yhteentoista ennen ku heräsin laittaan meille aamupalaa ja pelaan sen kaa lätkää sisätiloissa. Angel tuli jo yhdeltä töistä, ja päätin sateisesta päivästä huolimatta lähteä juoksulenkille.

Musiikit korvissa suuntasin tietenki vuorille aivan mahtaviin maisemiin! Tajusin, että vuoret jatkuu vaikka kuinka kauas, ne muodosti toooosi pitkän jonon. Siellä meni vaikka mitä ihania polkuja ja tiesin, että eksyn jos lähen sinne seikkaileen, mutta lähinpä kuitenkin. Tunnin kuljeskelun jälkeen löysin vihdoin asutusta ja ajattelin, että nyt täytyy vaan löytää joku ihminen, jolta voin kysyä tien kotiin. Kävelin sementoidun ojan vartta (kokeilin olisko helpompi kävellä ite ojassa, mutta kun mun kengät uppos mutaan ni hyppäsin sulavasti pois sieltä. Huijasin, meni varmaan 5 min että pääsin pois ojasta) ja löysin tieni kadulle ja yritin ettiä jotakuta auttamaan. Sit kas kummaa törmäsinki meidän kadun kylttiin ja olin ratketa onnesta, että pääsin niin nopeesti kotiin.

Mutta pointtini ei toki ollut se, että löysin onnellisesti kotiin. Vaan pointti oli se, että mun matka oli aivan loistava. Menin ihan randomisti risteyksissä ties mihin suuntaan ja nautin suurista mäistä joka puolella ja kauniista kasveista mun ympärillä. Yhdessä vaiheessa seisahduin vaan polulle, nostin kasvot kohti taivasta ja annoin kevyiden vesipisaroiden tipahdella mun kasvoille. Miten ihanaa on oikeesti olla olemassa! Kevyin mielin jatkoin siitä tallustamista ja mulla oli vaan hyviä ajatuksia pää täynnä.

Kotona Angel sanoi, että nyt mun täytyy ruveta puhumaan espanjaa. Oon tyytyny hiljasena kuuntelemaan näiden juttuja tähän mennessä, mutta nyt on kuulemma mun aika alkaa myös sanoa jotain. Oon ollu täällä kuukauden ja sen mielestä mä oon niin hirmu älykäs (hahahhahha) että opin sujuvan espanjan helposti sinä aikana jonka oon täällä. Niinpä se toi mulle alakertaan yhen Miguelin lastenkirjan ja pian se tulee tänne ja me luetaan sitä yhdessä. Eli tästä se sitte lähtee, kun keväällä palaan Suomeen niin oon kakskielinen. Tai ainakin toivossa on hyvä elää.

6 kommenttia:

  1. Täällä Sveitsissä kun noita vuoria ei pääse karkuun (ihanku ketään nyt haluiskaan), nii usein kans lähen lenkkeileen johki polulle, monta kertaa mietin matkan aikana että missähän päin maailmaa sitä mennää, mut jotenki kuitenki aina löytää ittensä perille :D Tosin täällä on helppoa kun saa tulla vain alas vuorelta ja kattoa kyltistä missä mennää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kunpa täälläki olis suuntaviitat! Ite oon maailman toivottomin suunnistaja, riittää että pyörähdän kerran ympäri ni oon hukassa. Silti en malta olla lähtemättä seuraamaan jotain houkuttelevan näköstä polkua, koska jos eksyy niin eihän siinä oo mitään muuta pahaa ku että on hukassa. Kyllä sieltä tavalla tai toisella pois löytää! :)

      Poista
  2. Ei hitsi, oon lukenu sun blogia alusta alkaen ja tykkään tosi paljon! Oon ite myös au pairina, tosin vähän eri maisemissa kun Madrid....tititi Brysselin vohvelit on mun silmissäni ja tuoksu nenässäni. Ihanaa että oot saanu noin hyvä perheen ton Luxin seikkailun jälkeen. Suhun on jotenkin niin helppo samaistua, hihi. Keep going! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heeeei, kiva kuulla! :) Bryssel oli aika makee paikka, oot ehkä lukenukin että me käytiin siellä sillon ku olin vielä Luxissa. Juteltiin sillon tyttöjen kanssa, että ei olis niin paha olla myöskään Brysselissä aupparina. Miten sä oot viihtyny siellä?

      Poista
    2. Oon viihtyny paremmin kuin hyvin! Tää on jotenki aivan ihana paikka :D Hei mun piti kysyä sulta myös että olisko sulla tai varmaan on mutta haluisitsä antaa jotain vinkkejä/paikkoja missä kannattaa käydä jos lähtee päiväreissulle Luxiin?:)

      Poista
    3. Hahah voi kun oliskin, se vaan on niin pieni paikka että siellä ei oo paljon mitään nähtävää! Mutta sinä aikana kun mä olin siellä, ihan parasta oli se, kun lähti kävelemään alakylään eli keskustaa kiertävään rotkoon (Grund). Sinne pääsee helposti kaupunkibusseilla (kannattaa yrittää mennä pummilla, kuski ei kysyny kertaakaan lippua kun melkein kaikilla siellä on kuukausi/vuosikortti, joskus harvoin kuulemma voi olla tarkastaja mutta ite en nähny yhtäkään).

      Keskustan pääbussipysäkin nimi on Hamilius, ja sinne menee melkein kaikki bussit. Junalla jos saavut Luxiin, niin juna-aseman pihalta lähtee monia busseja, melkein kaikki ajaa Hamiliuksen kautta. Kävellen sinne menee alle vartissa. Hamilius on tavallaan keskusaukio ja siitä pääsee kiertään keskustan liikkeet ja ravintolat kävellen. Keskusta on aika pikkunen niin sen ehtii näkemään muutamassa tunnissa.

      En mä nyt oikeen muuta osaa tässä sanoa, parasta Luxissa oli että sieltä oli hyvät kulkuyhteydet ja pääsi nopeesti pois! Mutta suosittelen kävelyä alakylässä, koska siellä on ihan erilainen tunnelma kun keskustan kaduilla :)

      Poista

Jos tykkäsit lukea blogia niin jätä toki jokin tervehdys, ajatus tai muu kommentti!